Jäsenkirje 3/2022
Jäsenkirje 3/2022
2.6.2022
Hyvät Kealaiset!
Näin kesän kynnyksellä on hyvä hieman pysähtyä kertaamaan mennyttä ja suunnata katsetta tulevaisuuteen. Keväällä asetuin valtuustovaaliehdokkaaksi, mutta äänimäärä ei riittänyt valtuustopaikkaan. Vaikuttaminen silti jatkuu osallistumalla OAJ:n eri verkostojen kautta sekä vuoropuhelulla neuvottelijoiden sekä asiantuntijoiden kanssa. Toinen iso asia oli OAJ:n puheenjohtajavaali. Meidän ehdokas oli jäsenemme Leena Pöntynen, joka teki ansiokkaan vaalikampanjan. Kiitos Leenalle urakasta, vaikka se ei tällä kertaa johtanut valintaan. Puheenjohtajavaali ratkesi niin, että OAJ:n valtuusto valitsi puheenjohtajaksi niin ikään jäsenemme Katarina Murron, jolta myös tervehdys tässä kirjeessä. Onnittelut Katarinalle ja osoitamme kaiken tuen ja kannustuksen vaativaan työhösi. Pidetään yhteistyötä sekä vuoropuhelua yllä.
Kevättä on vahvasti varjostanut myös hankalat sopimusneuvottelut ja ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä lakot. Ne ovat vaikuttaneet työhömme vahvastikin. Vaikka lakot eivät suoranaisesti meitä koskeneet, niin välillisesti pääsimme esihenkilötyössämme niistä osallisiksi. Viimeisimpänä kulmana tuli Sivistan päätös jättää perimättä OAJ:n jäsenmaksuja niin kauan, kun olemme sopimuksettomassa tilassa. Haluan osaltani toivottaa voimia ja tsemppiä näihin hankaliin aikoihin. Haluan vielä nostaa esille, että olemme kuitenkin palkansaajina myös mukana rintamassa, jossa opetusalalle haetaan sopimuksiin ja palkkatasoon parannusta. Pidemmän aikavälin palkkaohjelman on katsottu olevan paras ratkaisu korjata opetusalan ostovoiman parantamista. Nähtäväksi jää, milloin ja millaiset sopimukset syntyvät.
Nyt toivotan kaikille erittäin hyvää kesää. Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta ja palataan ruotuun jälleen elokuussa!
Markku Ollila
OAJ:n uuden puheenjohtajan tervehdys
Hyvät koulutuksen esimiehet ja asiantuntijat KEA ry:n jäsenet,
Aloitin OAJ:n puheenjohtajana reilu kaksi viikkoa sitten ja aloitus on ollut odotetusti vauhdikas. Tehtävään perehtyminen alkoi välittömästi ja jatkuu intensiivisesti.
Sopimusedunvalvonnan osalta neuvottelukierros on kesken ja tilanne on erityisen haastava kunta-alalla ja yksityisellä opetusalalla. Pyrimme aktiivisesti löytämään keinoja, jotta neuvotteluissa päästään etenemään. Tavoitteena on saada aikaan sopimukset, joilla varmistetaan kilpailukykyiset palkat ja työehdot jäsenillemme.
Koulutuspolitiikassa keskeisenä tavoitteena on koulutuksen rahoituksen lisääminen pysyvästi. Riittävällä rahoituksella ja resursseilla voidaan korjata monia epäkohtia, joita opetusalalla valitettavasti esiintyy.
Työuupumus näkyy huolestuttavasti niin opettajien kuin opetusalalla työskentelevien esihenkilöiden, rehtoreiden ja johtajien arjessa. Työmäärä on kasvanut koko ajan, vaikka resurssit eivät ole lisääntyneet.
Tavoitteeni on vahvistaa OAJ:n edunvalvontaa entisestään sekä lisätä yhtenäisyyttä järjestön sisällä. Kaikkien ammattiryhmien edunvalvontaa pitää viedä eteenpäin ammattimaisesti ja tehokkaasti.
On suuri kunnia johtaa maailman ainutlaatuisinta ammattijärjestöä, joka edustaa opettajia ja opetusalalla työskenteleviä koulutus, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisia aina varhaiskasvatuksesta yliopistoon saakka.
Hyvää yhteistyötä toivottaen,
Katarina Murto
Kesäisiin luku- ja kuunteluhetkiin: Hallituksen jäsenet* ovat koonneet kirja- ja podcast-ehdotuksia, jotka voisivat ilahduttaa teitä kesävapaillanne. Tässä vinkkimme:
- Henri Tuomilehto: Nukkumalla menestykseen (Markku Ollilan ehdotus)
- Pirjo Saisio: Passio (Anu Hietalan ehdotus)
- Erik Berttrand Larssen: Paras (Kaisa Kuula-Bullatin ehdotus)
- Echard Tolle: Tyyneys puhuu (Kari Nostajan ehdotus)
- Tara Westover: Opintiellä (Eeva Määttäsen ehdotus)
- Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt (Eeva Määttäsen ehdotus)
- Podcast: Minne olemme matkalla? Perttu Pölönen, löytyy Yle Areenasta (Eeva-Kaisa Malinin ehdotus)
- Podcast: Hyvä paha johtaminen, Janne Annunen ja Jaakko Sahimaa, löytyy open spotifystä (Katja Wireniuksen ehdotus)
*Tutustu ehdotusten tekijöihin: https://kea.oaj.fi/keita-me-olemme/
KEA ry:n tapahtumia syksylle 2022:
Kirjakohtaaminen on jäsenten oma, matalan kynnyksen verkostoitumis- ja keskusteluhetki. Kirjaksi valitaan ajankohtainen, osaamista ja oivalluksia tuottava kirja. Kirjapiiri kokoontuu seuraavan kerran to 29.9. illalla, kirja ja vetäjä ilmoitetaan seuraavassa jäsenkirjeessämme. Aika kannattaa kuitenkin varata jo kalenterista!
Vertaismentorointi: KEA:n jäsenten tarpeisiin kehitetty vertaismentorointi eli verme jatkaa toimintaansa jälleen syksyllä. Vermen tapaamisissa voi luottamuksellisesti jakaa kokemuksia ja ajatuksia koulutuksen esimiesten ja asiantuntijoiden työn ajankohtaisista asioista ja saada tukea omaan työhön. Uusi verme-ryhmä alkaa syyskuussa, tarkoitus on kokoontua syksyn aikana 4-5kertaa. Vertaismentorointiin liittyviä teemojen ideointiin voi osallistua – eli mihin arjen haasteisiin sinä kaipaisit tukea? Ideoita voit laittaa vermen vetäjälle: kari.nostaja@gmail.com
OAJ:n INFOA Kea:n jäsenille
Hyvä esihenkilö, OAJ aloittaa esihenkilöille suunnatun työelämätiedotteen. Siinä kerrotaan ajankohtaisista työelämäasioista. Voit tilata tiedotteen täältä: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/48e15d09-318c-437e-9d93-23c270a2e5aa?displayId=Fin2554565
Oppivelvollisuusuudistuksen rahoitus on riittänyt toisella asteella odotettua paremmin. Oaj:n helmikuussa tekemän kyselyn tuloksia oppivelvollisuuden toimeenpanosta ja mm. ammatillisen koulutuksen nykytilasta voit tutustua täällä: https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2022/oppivelvollisuusuudistuksen-rahoitus-riittaa-luultua-paremmin–tutustu-oajn-raportteihin/
Kyselyssä kävi ilmi, että tietoa elokuussa 2022 voimaan tulevista uudistuksista on toisella asteella kulkenut hitaasti. Syksyllä valma-koulutuksen tilalla alkavasta TUVA-koulutuksesta (tutkintokoulutukseen valmentava koulutus) oli tullut tietoa alle puolelle kyselyyn vastanneista. Tietoa Tuvasta ja Tuvan perusteet on löytyvät nyt eperusteista: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/kooste/tutkintoonvalmentava
Ammatillisen koulutuksen asetus, jolla määritellään perustutkinto-opetuksen ja ohjauksen määrää ajallisesti (12h/osp) on niin ikään saavuttanut hitaasti kyselyyn vastanneet. Asetusmuutokseen liittyen on avattu OKM:n kysymyksiä vastauksia-palstalle oma osio, josta löytyy lisätietoa: https://okm.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-oppivelvollisuudesta
Koulujen kurinpitoon liittyvään lainsäädäntöön tulevat muutokset astuvat voimaan 1.8.2022. Uusista työkaluista kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan ehkäisyyn voi lukea täältä: https://okm.fi/-/kiusaamisen-hairinnan-ja-vakivallan-ehkaisyyn-kouluissa-ja-oppilaitoksissa-lisaa-tyokaluja
Opettajarekisteri etenee, lisätietoa löytyy täältä: https://www.oaj.fi/politiikassa/opettajarekisteri/
Leppoisaa kesää!
toivottelee KEA ry hallitus
Seuraa toimintaamme Facebookissa @oaj.kea.fi, Twitterissä @KEAyhdistys ja nettisivuilla oaj.kea.fi