Puheenjohtajan tervehdys
Olen Katri Tuomainen ja toimin KEA ry:n puheenjohtajana kaudet 2019-2020. Työskentelen Stadin ammatti- ja aikuisopistossa koulutuspäällikkönä.
Kea on varsin tuore yhdistys ja toiminnan käynnistäminen on ottanut oman aikansa. Vuosi 2020 on alkanut vauhdikkaasti, kun saimme kasvatettu hallituspaikkojamme. Kean hallituksessa on nyt iso osaava ja monipuolinen joukko koulutuksen esimiehiä ja asiantuntijoita, joiden kanssa on mukava viedä asioita eteenpäin. On hienoa saada luotsata tätä innostunutta joukkoa eteenpäin. Jos sinusta yhtään tuntuu siltä, että haluaisit toimia aktiiviseminen ja lähteä meidän kanssa kehittämään koulutuksen johtamista ja asiantuntijuutta, niin meidän joukkoon mahtuu aina mukaan! Aktiivisuusasteesi voit itse määritellä. Tällä hetkellä etsimme joukkoomme mm. alueellista työtä tekeviä ihmisiä, jolloin saisimme toimintaamme tehostettua entistä enemmän. Ole ihmeessä yhteydessä minuun ja kysy asiasta lisää.
Tällä hetkellä pääpainona toiminnassamme on jäsenistön kasvattaminen. Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin ja vahvemmin saamme vietyä asioita eteenpäin. Kean jäsenmäärän nousu on ollut todella hienoa viimeisen kahden vuoden aikana ja se selvästi näkyy jo toiminnassammekin. Olemme hienosti löytäneet paikkamme OAJ:n riveissä ja löytäneet paikkoja vaikuttaa ja viedä asioita eteenpäin. Tällä hetkellä odotamme mitä parhaillaan olevat neuvottelut tuovat tullessaan.
Keväällä käynnistämme ensimmäistä kertaa esimiehille vertaismentorointia. Tähän on mahdollista osallistua myös etäyhteyksillä. Toivottavasti saamme kasaan joukon, jonka kanssa voimme yhdessä keskustella tämän päivän koulutuksen esimiestyön haasteista ja mahdollisuuksista.
Minut tavoittaa meilitse katri.tuomainen(at)hel.fi tai soittamalla p.040 8364 114
Ihanaa kevättä kaikille jäsenillemme!